Soome ühiskond I (1)

KURSSIN NIMI: SOOME ÜHISKOND, KULTUUR, KIRJANDUS I
1. Suomalaisen kansanrunouden lajit.
Kansanrunoudella tarkoitetaan perimätietona säilyneitä tarinoita, joiden tekiää ei tunneta. Kansanrunot ovat siirtyneet sukupolvelta toisilleen kertoen niitä suullisesti eteenpäin.
Kansanrunoista on tunnistettavissa neljä eri päälajia: kertoma- eli eeppiset runot (tarinat, sadut ja kertomarunot), tunnelma- eli lyyrilliset runot (laulurunot ja itkuvirret), opetus- ja mieterunot (sananlaskut ja arvoitukset) ja henki- ja taikamaailmaa kuvaavat runot (jumalaistarut, taiat ja loitsut).
4. Kerro Elias Lönnrotista: hänen elämästään ja tuotannostaan.
Elias Lönnrot on yksi suurista suomalaisista ja hänet tunnetaan parhaiten Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan , ja Kantelettaren kokoajana. Hän toimi myös kielentutkijana, lääkärinä sekä suomalaisen kasvitieteen suurena vaikuttajana.
Elias Lönnrot syntyi Sammatissa vuonna 1802. Lönnrotin aikana oli vaikea saada koulusivistystä, mutta hänet kuitenkin lähetettiin Tammisaareen vuonna 1814 . Lönnrott opiskeli Turun katedraalikoulussa vuosina 1816-1818, silloin hän oppi muun muassa ruotsia ja latinaa. Rahaa opiskeluihinsa Lönnrot hankki ompelemalla vaatteita ja kiertelemällä ympäriinsä laulavana teininä. Hänet rahat kuitenkin loppuivat ja Lönnrotin oli pakko lopettaa opiskelu. Lönnrot pääsi kuitenkin pienellä avustuksella opiskelemaan Porvoon lyseoon, mutta hän muutti kuitenkin pian Hämenlinnaan, missä hän pääsi apteekkarin oppilaaksi. Lönnrot järjestettiin kuitenkin nopeasti opiskelemaan Hämeenlinnan triviaalikouluun itsenäisesti ja työsopimus apteekissa lopetettiin. Saadessaan päättötodistuksen jatkui Lönnrotin opintojen tie Turun akatemiassa, jossa samaan aikaan opiskelivat myös Johan Ludvig Runeberg ja J.V. Snellman. Lönnrot ansaitsi samaan aikaan raha kotiopettajana. Lönnrotin kiinnostus runoja ja suomen kieltä kohta syttyi hänen ollessaan kotiopettajana turkulaisen professorin ja hänen perheensä luona. Lönnrot suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon, minkä jälkeen hän aloitti lääketieteen opinnot Turussa ja jatkoi niitä myöhämmin Helsingissä. Ennen opiskelujen alkamista Helsingissä, Lönnrot aloitti ensimmäisen runonkeruumatkan, mikä suuntautui Hämeeseen ja Savoon. Matka laajeni Pohjois-Karjalaan ja Valamoon saakka. Lönnrot kirjoitti matkapäiväkirjan Vaeltaja, missä hän kuvaa suomalaisten elintapoja. Hänen matka päättyi Laukoon. Lönnrotilla oli ensimmäisen keruureissunsa jälkeen yhteensä kerättynä 6 000 säettä. Lönnrot julkaisi omakustanteina myöhemmin neljä Kantele-vihkoa keruumatkan aikana saatuista säkeistä.
Lönnrot jatkoi vielä lääketieteen opintojaan Helsingissä, vaikka hänen intohimonsa oli työ kansanrunojen parissa. Hän halusi tallettaa vanhoja kansanrunoja sekä edistää suomen kielen käyttöä. Vuonna 1830 valmistui Lönnrot lääketieteen kandidaatiksi ja vuonna 1832 lääketieteen lisensiaatiksi, jonka jälkeen hän väitteli itsensä vielä tohtoriksi. Lönnrot toimi lääkärinä Kajaanissa ja Oulussa, mistä käsin hän suoritti myös runojen keruumatkoja. Lönnrot meni naimisiin vuonna 1849 ja heille syntyi yhteensä viisi lasta, joista ainoastaan yksi eli aikuiseksi asti; muut lapset kuolivat aikaisemmin tartuntoihin.
Myöhempinä vuosinaan Lönnrot toimi Helsingin yliopiston, joka silloin tunnettiin nimellä Keisarillisen Aleksanterin yliopistona, suomen kielen professorina. Hän jatkoi kuitenkin töitä lääkärinä. Lönnrot muutti takaisin kotiseudulleen Sammattiin, jossa hän otti vastaan potilaita. Lönnrot kuoli vuonna 1884.
Lönnrotin ehdottomasti parhaiten tunnettu teos on Suomen kansalliseepos Kalevala , joka ilmestyi kahdessa osassa: vanhassa Kalevalassa on yhteensä 32 runokoostetta ja 12 078 säettä, ja uudessa Kalevalassa on 50 runoa ja 22 795 säettä. Kalevalan sisarteoksena pidetään Kanteletarta, joka ilmestyi yhdeksän vuotta Kalevalaa aikaisemmin eli vuonna 1840. Lönnrot kunnostautui myös yksittäisten runojen kääntäjänä ja virsien pohjalta tehtyjen runojen tekijänä. Hän käänsi kansanrunoja ruotsiksi ja taiderunoja suomeksi muun muassa Homeroksen ja Johan Ludvig Runebergin teoksia.
6. Suomen sota : mitä, missä, milloin?
Suomen sota käytiin Venäjän ja Ruotsin välillä vuosina 1808-1809. Sota sai alkunsa Ranskan ja Venäjän välisestä rauhasta, jolloin Ranska antoin Venäjälle luvan vallata Suomi , mikä teki Venäjästä Ranskan liittolaisen. Ranskan tavoitteena oli vahvistaa asema Britanniaan nähden pakottamalla Ruotsi kauppasaartoon Britannian vastaaan. Kauppasaarto onnistui Venäjän vallattua Suomen.
Venäjä voitti sodan, minkä seurauksena Ruotsin itäiset läänit (Suomi) liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa. Samalla näiden alueiden hallinto järjestettiin autonomian pohjalle, Suomen suuriruhtinaskunnaksi. Vaikka Venäjällä ei alunperin ollut tarkoituksena valloittaa Suomea pysyvästi, vaan tarkoituksena oli lopettaa Suomen miehitys kauppasaarron toteuduttua. Venäjä halusi kuitenkin liittä Suomen alueisiinsa, jotta saataisin suojaa Venäjän pääkaupungille Pietarille ja Suomenlahden merenkululle.
Rauha Venäjän ja Ruotsin välillä solmittiin Haminassa vuonna 1809. Ruotsi menetti Suomen, Ahvenmaan ja suuria osia Länsipohjasta. Sodan tappio oli Ruotsin kannalta katastrofi, sillä Ruotsin itärannikko ja Tukholma jäivät suojattomiksi.
8. Miten Suomesta tuli kaksikielinen (suomi ja ruotsi) maa?
Suomella ja Ruotsilla on pitkä yhteinen historia , mikä on vaikuttanut ruotsinkielen vakiintumiseen Suomen toisena virallisena kielenä. Kukaan ei tiedä tarkkaan, milloin ensimmäiset kontaktit nykyisen Ruotsin ja Suomen välillä syntyivät. Luultavasti kuitenkin 1100-luvulla, kun Suomeen tuli lännestä asutusta. Muuttoliike jatkui koko keskiajan. Muuttoliikkeen alkaessa ei ollut vielä olemassa Suomi-nimistä aluetta, vaan Suomi muodosti silloin Ruotsin valtakunnan itäosan ja sen asukkailla oli samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kaikilla muilla Ruotsissa. Suomi-käsite alkoi muodostua vasta 1300-luvulla. Ruotsin itäosissa (Suomessa) väestö oli kuitenkin suurimmaksi osaksi suomenkielistä ja ainoastaan vähemmistö puhui ruotsia. Ruotsi oli kuitenkin virkakieli ja kulttuurikieli. Ruotsi pysyi sitten virallisena virkakielenä Suomessa koko yhteisen historian ajan ja vielä Suomen sodankin jälkeen, jolloin Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Vuoden 1863 suuri kieliuudistus muutti suomen kielen asemaa siten, että siitä tuli tasaveroinen ruotsin kanssa ja vähitellen Suomen pääkieli.
Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 maasta olisi voinut tulla ainoastaan suomenkielinen, mutta monelle oli edunmukaista turvata ruotsin kielen asema ja säilyttää ruotsinkieliset asuinalueet. Tästä johtuen hallitusmuotoon kirjoitettiin vuonna 1919, että Suomessa on kaksi kansalliskieltä, suomi ja ruotsi. Suomi on edelleen kaksikielinen maa, jonka vuodelta 2000 peräisin oleva perustuslaki takaa yhteiskuntapalveluiden, koulutuksen ja tiedonvälityksen molemmilla kielillä.