Vajad kellegagi rääkida?
Küsi julgelt abi LasteAbi
Logi sisse
Sulge

"jatkuvasti" - 5 õppematerjali

Mikä Minusta Tule-
1
rtf

Mikä Minusta Tule ?

Mikä Minusta Tule ? Lapsena tulevaisuuden suunnitelmia kyseltiin jatkuvasti ja niihin aikoihin minulla oli aina vastaus valmiina. 6-vuotiaana halusin olla tanssija, 10- vuotiaana poliisi. Lapsen varmuudella julistetut urahaaveet unohtuivat ja muuttuivat vuosi vuodelta, mutta mitä vanhemmaksi tulin, sitä epävarmemmaksi tulin, mikä todella haluaisin olla sitten isona. Peruskoulu jälkeen oli vähän paniikki kun suunnitelmat jatko-opiskelupaikan suhteen eivät vieläkään olleet kirkkaana mielessä. Minulla ei varsinaisesti ole

Toit → Catering
2 allalaadimist
Äriplaan soome keeles
28
doc

Äriplaan soome keeles

puolet vaaroista on mahdollista muuttaa vahvuudeksi (esimerkiksi markkinan ja asiakkaiden kasvun pysähtyminen tehokkaalla myyntityöllä, erinomaisella asiakaspalvelulla ja edullisella hinnoittelulla. Siksi yritys valitsee markkinan ja tuotteen kehittämisen strategian koska se on vasta aloittava yritys. Jo toiminnassa on toive jatkaa keskittymisen strategialla, koska tavoitteena on olla onnistuneempi kilpailijoista, jatkuvasti kehittyä, olla suuntautunut asiakkaalle, tarjota parasta palvelua mahdollisuuksien ja vahvuuksien mukaisesti. 4.5 Menestystekijät 1. Erikoisratkaisut 2. Monella, samalle asiakkaalle tarpeellisella alalla toimiminen 3. Joustava hinnoittelu 4. Joustavuus palveluissa 5 Tuotteet/palvelut ja markkina 5.1 Tuotteet ja kohderyhmät Toimintaidean perusteella on tuotteeksi erikoisratkaisuilla rekrytointipalvelut ja yrityksen sisäiset (ryhmätyö)koulutukset

Keeled → Soome keel
16 allalaadimist
HISTORIA
13
docx

HISTORIA

Runsas viljan syönti vähensi esim. proteiinien saantia - elinikä laski ja keskipituus aleni ­ taudit ­ raskastyö ­ tuberkuloosi, isorokko jne. Ne jotka olivat taitavia työkalujen valmistajia ­ myisivät tuotteitaan muille - viljaa(ruokaa) perheensä elatukseen. Viljan ylijäämän ansiosta alkoi syntyä ammatteja: käsityöläisiä, kauppiaita ja virkamiehiä. Joet toimivat kauppareitteinä ­ vietiin tuotteita ostajille. Ihmiset olivat jatkuvasti liikkeessä ­ omistivat vain sen, minkä pystyivät kantamaan mukanaan. Satokauden päätyttyä ruokaa piti varastoida. Oli tärkeää merkitä muistiin, kuinka paljon kukin yksittäinen viljelijä oli yhteiseen varastoon säilönyt. Aluksi piirrettiin kuva, jonka avulla saatiin merkittyä asia muistiin (paperi ­ savu) Kuvamerkit muuntuivat pian virtaviivaisemmiksi ja samalla vaikeammiksi ymmärtää. Lopuksi alettiin käyttää tavumerkkejä (oli satoja).

Keeled → Soome keel
2 allalaadimist
Matti Nykänen
2
odt

Matti Nykänen

Matti naimisiin kolmannen kerran ja muutti nimensä: Matti Nykäsest sai Matti Paanala. Hänet valittiin Uurase paikallishallinnon volikokku. 1998 . Vuonna erotti Matti Sari Paanalast ja meni pelikasinoissa strippariks. Samana vuonna vihkiä hän tutustui tunnin välein jonkun virolaisten Jaanaga, mutta viikon kuluttua luopuu kihlusest häntä. 1998. vuoden lopussa vihkiä ta Mervi Tapiolaga. 27. maaliskuuta 2001 naimisiin Matti neljännen kerran Merviga. Näiden yhteiselämän on jatkuvasti sanomalehtien sarakkeissa, sillä niiden yhteensä poistu-elämän ja hankaukset olivat hyvin yleisiä. 5. marraskuuta 2003 sai Matti Nykänen Tallinnassa sydänkohtauksen. Eesti Päevaleht: "puolisoa Tallinnaan lomalle tullut Suomeen pääasiassa laskeahypähtäjulkimo Matti Nykänen jõi hotellin väkevöityä sisältöä lähes tyhjää ja menetti jälkeen kärjessä yön jatkuneen juomingit kolmesti tajunnan." 3

Keeled → Soome keel
14 allalaadimist
Sissejuhatus turunduse maailma-soome keeles
9
odt

Sissejuhatus turunduse maailma (soome keeles)

Müüa oma tooteid kasumlikult Ylläpitää ja kehittää asiakassuhteita Säilitada ja arendada kliendisuhteid. TULEVAISUUDENNÄKYMIÄ Tuleviku väljavaated Maailma pienenee > ostoskärryssä voi olla tuotteita eri puolilta maailmaa. Maailm väheneb >ostukärus võib olla tooteid maailma eri paigast. Ostajat ja ostoperusteet muuttuvat > tuotteiden ja palveluiden laatua on kehitettävä jatkuvasti. Ostjad ja sisseostupõhimõtted muutuvad > toodete ja teenuste kvaliteeti on vaja pidevalt arendada. Yksilöllisyys ja elämyksellisyys > asiakkaat haluavat vaikuttaa tavaroiden ominaisuuksiin ja palvelutapaan. Individuaalsus ja elamuslikus > kliendid soovivad mõjutada kaupade omadusi ja teenindusviisi. Turvallisuus ja vastuullisuus > Asiakkaat ovat kiinnostuneita tuotteiden alkuperästä ja siällöstä

Majandus → Turundus
5 allalaadimist


Sellel veebilehel kasutatakse küpsiseid. Kasutamist jätkates nõustute küpsiste ja veebilehe üldtingimustega Nõustun