- Valloitukset - Orjatalous - Ulkoiset viholliset - Viljakauppa imperiumin sisällä AIKAKAUSIA OSA III KESKIAIKA (400-1500) Vahaiskeskiaika 400-1000 Sydänkeskiaika 1000-1300 Myöhäiskeskiaika 1300-1500 (=varhaisrenessanssi) ANTIIKIN LOPUTTUA ROMAHTI Väkiluku Väestö väheni ja ilmasto oli kylmä keskiajan alussa .Merkittävä tekijä Euroopan hajanaisuuden taustalla oli taantuva väestökehitys. Euroopan väestö oli alkanut vähentyä Rooman valtakunnan viimeisinä vuosisatoina ja kehitys jatkui myös 500700-luvuilla. Väestön vähenemisen seurauksena Eurooppa autioitui ja taloudellinen aktiivisuus väheni.. Vasta 800-luvulta alkaen Euroopan väestö alkoi kasvaa. Länsi-Rooman valtio ja yhtenäinen imperiumi Germaaniheimot olivat esikuvina feodalismi hallintojärjestelmä kehityksen jälkeen. Yhteiskunnallisen vallankäytön näkökulmasta keskeistä oli kuitenkin varhaiskeskiajalla läntiseen Eurooppaan jäänyt valtatyhjiö,
Suomella ja Ruotsilla on pitkä yhteinen historia, mikä on vaikuttanut ruotsinkielen vakiintumiseen Suomen toisena virallisena kielenä. Kukaan ei tiedä tarkkaan, milloin ensimmäiset kontaktit nykyisen Ruotsin ja Suomen välillä syntyivät. Luultavasti kuitenkin 1100-luvulla, kun Suomeen tuli lännestä asutusta. Muuttoliike jatkui koko keskiajan. Muuttoliikkeen alkaessa ei ollut vielä olemassa Suomi-nimistä aluetta, vaan Suomi muodosti silloin Ruotsin valtakunnan itäosan ja sen asukkailla oli samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kaikilla muilla Ruotsissa. Suomi-käsite alkoi muodostua vasta 1300-luvulla. Ruotsin itäosissa (Suomessa) väestö oli kuitenkin suurimmaksi osaksi suomenkielistä ja ainoastaan vähemmistö puhui ruotsia. Ruotsi oli kuitenkin virkakieli ja kulttuurikieli. Ruotsi pysyi sitten virallisena virkakielenä Suomessa koko yhteisen historian ajan ja vielä Suomen sodankin jälkeen, jolloin Ruotsi menetti Suomen Venäjälle
• P Mustapää??? Tulekandjate proosa, paljud kirjutasid edasi ka 30ndatel/Modernism Yrjö Jylhä (1903-1956) • Puhastustuli Mika Waltari (1908-1979) • Suured ajaloolised romaanid • Esikoisteos Jumala paossa (1925) • Suuri Illusiooni (1928), Apelsiinin siemen (1931), Siellä, missä miehiä tehdään (1931), Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuvasta( 1941), Neljä päivänlaskua (1948), Sinuhe Egyptilainen (1945), Valtakunnan salaisuus • Teemad uus ja vana, kogenud naine+noor mees ja nende suhe ja probleemid, nt mees sai süüfilise, Sillanpää Aaro Hellakoski - luuletaja Pentti Haanpää (1905-1955) • oli keskhariduseta talupoeg • pooldas nõrgemaid, kirjutas palju maapiirkonna inimestest, ka nn külahulludest • iroonik • “Jutud”, “Üheksa mehe saapad”, Kentä ja kasarmi, Nõiaring, Korpisota Toivo Pekkanen (1902-57) • oli pärit tööliskeskkonnast