· Kivi on ensimmäinen omintakeinen ja väkevä runoilijapersoonallisuus suomalaisessa kirjallisuudessa. · Kiven kirjailijauran voimanlähteenä ovat hämmästyttävä mielikuvitus, ihmistuntemus ja kirjallinen lahjakkuus, toisaalta teoksissa yhä uudelleen ilmenevä rakkaus ja myötätunto lähimmäisiä kohtaan verrattoman huumorin, komiikan ja traagisuudentajun ohella. · Eino Leino · Oli yksi merkittävimpiä ja monipuolisimpia suomalaisia runoilijoita. · Häntä on sanottu myös Suomen kansallisrunoilijaksi, mutta tavallisemmin kansallisrunoilijana pidetään J. L. Runebergiä. · Runoissaan Leino mukaili ja kehitti kalevalamittaa (Helkavirsiä) ja osoittautui erinomaiseksi eurooppalaisten mittojen taitajaksi. · Runojen lisäksi hän kirjoitti romaaneja, käänsi proosaa ja runoutta, kuten Danten Jumalaisen näytelmän, ja näytelmiä ja esseitä. · Väinö Linna
työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhlana. Tippaleipä. Äitienpäivä - Monien perheiden perinteeseen kuuluvat esimerkiksi aamiainen äidille vuoteeseen tai itse tehty kortti. Liputuspäivä. 12.05 Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä - Päivä on suomen kielen asemaan merkittävästi vaikuttaneen J. V. Snellmanin syntymäpäivä ja vakiintunut liputuspäivä. Kaatuneiden muistopäivä mäletuspäev, kaikissa Suomen aluetta ja/tai suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa. Helatorstai - Helatorstai on vuotuinen kristillinen juhla, jota vietetään neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisestä Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi. Juuni kesäkuu 4.6 puolustusvoimien lippujuhla- Puolustusvoimain lippujuhlan päivä on Suomessa vuosittain 4. kesäkuuta vietettävä Suomen puolustusvoimienjuhlapäivä ja virallinen liputuspäivä.
Eesti laule oli nende hulgas ainult kaks A. Kunileidi "Sind surmani" ja "Mu isamaa on minu arm". On ilmne, et l a u l u d e r a h v u s l i k u o m a p ä r a p r o b l e e m oli laulupeo ettevalmistamise perioodil küllaltki aktuaalne ka Jannsenite kodus. Seda kinnitab kindlasti nii Koidula kirjavahetus Kreutzwaldiga kui ka 1868. aasta märtsikuus soome ajaloolase ja poliitiku, Soome Kirjandusliku Seltsi esimehe Yrjö- Koskise poolt saadetud F. V. Illbergi noodiraamat "Suomalaisia Kansan-Lauluja ja Soitelmia", mille palad olid Koidulale väga armsad Laulupidu kui üldrahvalik suursaavutus Varasemate paikkondlike laulupidudega võrreldes oli Tartu laulupidu üleeestilise haardega I üldlaulupidu, kuigi Saaremaalt ja Läänemaalt, välja arvatud Haapsalu linn, osavõtjaid ei olnud. Tegelaste arv (822) ületas seniste baltisaksa laulupidude osavõtjate arvu. Suurele lauljate hulgale vaatamata oli laulude
Eesti laule oli nende hulgas ainult kaks A. Kunileidi "Sind surmani" ja "Mu isamaa on minu arm". On ilmne, et laulude rahvusliku omapära probleem oli laulupeo ettevalmistamise perioodil küllaltki aktuaalne ka Jannsenite kodus. Seda kinnitab kindlasti nii Koidula kirjavahetus Kreutzwaldiga kui ka 1868. aasta märtsikuus soome ajaloolase ja poliitiku, Soome Kirjandusliku Seltsi esimehe Yrjö-Koskise poolt saadetud F. V. Illbergi noodiraamat "Suomalaisia Kansan- Lauluja ja Soitelmia", mille palad olid Koidulale väga armsad. Laulud KIRIKUKORAALID: "Siionis kõik vahid hüüdvad" "Kiida nüüd, issandat" "Meil tuleb abi jumalast" Vene riigihümn "Jumal, keisrit kaitse sa" VAIMULIKUD LAULUD: C. Geissler "Sind, issand, meie kiidame" F. Brenner "Taevas ning maa kaovad" F. J. Kunkel "Hõiska kõik see maailm" G. Neumann "Tänu sul, jeesus" C. Palmer "See on kaunis lõbus hää" F. Brenner "Issandat kiitke kõik paganad" L
2. kun tekeminen ei ole loppunut Olen ollut työssä tässä kahvilassa puoli vuotta. (olen vielä työssä samassa kahvilassa) Olen opiskellut suomea kolme kuukautta. (opiskelen vielä suomea) jos tekeminen on loppunut, käytä imperfektiä Olin työssä kirjakaupassa vuoden. (en ole enää työssä kirjakaupassa) Opiskelin suomea kolme kuukautta. (en opiskele enää suomea) 3. kun et ole vielä tehnyt jotakin, mutta teet ehkä myöhemmin En ole käynyt Tukholmassa. En ole tehnyt suomalaisia jouluruokia. 4. näet, että jotain on tapahtunut Täällä on satanut lunta! Tuo vanha talo on korjattu.