Hän rakastuu Sannan assistentiin Jouniin, joka sanoi, että hänkin haluisi saada lapsia. Jouni on hiljainen ja herkkä mies, ja myös naimisissa, mutta ne löytävät, että se avioliitto ei kannattaa pitämistä, ja muuttavat yhteen. Se jäi vähän käsittömättömäksi, saako Jouni lapsia tai ei. Tuntui kyllä niin, että hän valehteli Ainolle. Sanna tutustui työnsä ajalla Aleksiin, joka oli vähän aikaa sitten eronnut, ja heille luonnollisesti tapahtui niin, kuin elokuvissa tavallisesti tapahtuu, ehkä he rakastuivat toinentoiseen. Loppu oli onnellinen, kuin todellisessa rakkauselokuvassa pitääkin olla. Sannan vanhemmatkin olivat eronnut, mutta hekin löysivät lopuksi oman toisen puolensa ja kaikki olivat onnelliset. Minun mielestä se elokuva oli vähän kuin parodia Hollywoodin elokuvista, missä koko tapaus on jo aloista tietää ja yleisön ei ole mitään miettävä. Mutta se oli kiva, että oli kuitenkin komeita asioita, ei liian helppo tai romanttinen
vähän köyhemmät eivät saanneet tehdä, koska se oli kallista. Kaikilla ihmisilla oli passi, sitä satiin, kun henkilö sai kuusitoita vuotiaaksi. Vaalit: Kylmän sodan aikana Virossa oli vain yksi kommunistinen puolue, mutta siitä riipumatta kaikien oli pakko äänestää. Jokan kahden viiva kolmen vuoden päästa, kotiin tuli äänestamisen kutsu, jossa oli merkitty paikka ja päivät milloin voi tulla äänestämään. Tavallisesti äänestyspisteet sijaitsivät kouluissa. Yleisesti, äänelläni ei ollut merkitystä, koska kaikki oli ennalta määritelty. Urheilu ja harrastukset: Jotkut keräsivät postimerkkejä, karkujen kääreitä, rintamerkkeja, kolikkoja, postikortteja ja näyttelijöiden valokuvia. Monet keräsivät vanhoja lehtiä ja paperia, koska myöhemmin niitä vietiin keräilypisteeseen, josta sai lapun, jonka sai vaihtaa kirjan vastaan. Urheilu oli tärkeä osaa elämää
tarvita vajada, vaja olla, tarvis olla tarvitse (ei tarvitse) ei ole vaja tasan täpselt tasaoksainen (jõulukuuse kohta) tasase võraga taulu maal, pilt; tahvel tauti haigus tavallinen teatud mõttes, omal kombel tavallaan tavaline, harilik tavallisesti tavaliselt, harilikult tavara kaup, asi tavaratalo kaubamaja tavata kohtuda, kohata te teie, te teatteri teater tee tee teette (tehdä) teie teete (teha) tehdä teha, valmistada, sooritada teitittely teietamine