Vajad kellegagi rääkida?
Küsi julgelt abi LasteAbi
Logi sisse
Sulge

"artikkeleita" - 2 õppematerjali

Tutkimuksen tausta ja aihepiiri
10
doc

Tutkimuksen tausta ja aihepiiri

REMU-hankkeen tuloksia sekä neuvottelemassa kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksista vuonna 2015. Fennougristikongressin yhteydessä järjestettävässä VIRSU (suomalaisugrilaiset kielet kohdekielinä) -symposiumissa on vahva REMU-painotus. Vuonna 2016 järjestetään hankkeen kansainvälinen päätöskonferenssi, johon on tarkoitus saada professori Gooskensin lisäksi muita alan merkittäviä tutkijoita kutsupuhujiksi. Koko kolmivuotisen toiminnan ajan artikkeleita kirjoitetaan alan keskeisiin julkaisuihin; esimerkiksi Virittäjään tarjotaan REMU-aiheista teemanumeroa vuonna 2016. Lisäksi tutkimusta tehdään tunnetuksi sekä kansainvälisissä että kotimaisissa konferensseissa. Osan toimintakautta jatko-opiskelija Härmävaara kirjoittaa REMU-hankkeen senioritutkijoiden ohjaamana väitöskirjaansa (valmistuu 2016). Koostava kansainvälinen julkaisu REMU-hankkeen tuloksista jää tämän kolmivuotisen tutkimusjakson ulkopuolelle.

Keeled → Soome keel
2 allalaadimist
SOTSIAALPEDAGOOGIKA TEOORIA JA SELLE-PRAKTILISI VÄLJAKUTSEID-EESTIS
49
docx

SOTSIAALPEDAGOOGIKA TEOORIA JA SELLE PRAKTILISI VÄLJAKUTSEID EESTIS

Osa I. Kuopio: Kuopion Countries. In M. Zanna (ed): Advances in yliopiston julkaisuja Experimental Niemelä P., Kraav L, 1995. Sosiaalisen turvattomuuden Social Psychology. Vol 25, ppl-65. San Diego. perusulottuvuudet Suomessa ja Virossa. In P. Niemelä, I. Kraav, Academic Slee, P.T., Cross, D.G., 1989. Living in the (toim) Tuwattomuus Suomessa ja Virossa. Artikkeleita eri Nuclear Age: an ikävaiheista ja elämänalueilta, pp 13-71. Kuopion yliopiston Australian study of children's and adolescenfs fears. julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 32 Ollendick, T. H., 1983. Child Reliability and validity of the Revised Fear Survey Schedule for Psychiatry and Human Development, 19, 4, pp270--278 Children (FSSC-R). Behaviour Research and Therapy, 2 1 , 6 , Spence, S. H., 1998

Sotsioloogia → Sotsioloogia
186 allalaadimist


Sellel veebilehel kasutatakse küpsiseid. Kasutamist jätkates nõustute küpsiste ja veebilehe üldtingimustega Nõustun