Vajad kellegagi rääkida?
Küsi julgelt abi LasteAbi
Logi sisse
Sulge

"gooskensin" - 1 õppematerjal

Tutkimuksen tausta ja aihepiiri
10
doc

Tutkimuksen tausta ja aihepiiri

ymmärrettävyyttä. Vastavuoroisesti hankkeen tutkijoita vierailee Groningenissa esittelemässä REMU-hankkeen tuloksia sekä neuvottelemassa kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksista vuonna 2015. Fennougristikongressin yhteydessä järjestettävässä VIRSU (suomalaisugrilaiset kielet kohdekielinä) -symposiumissa on vahva REMU-painotus. Vuonna 2016 järjestetään hankkeen kansainvälinen päätöskonferenssi, johon on tarkoitus saada professori Gooskensin lisäksi muita alan merkittäviä tutkijoita kutsupuhujiksi. Koko kolmivuotisen toiminnan ajan artikkeleita kirjoitetaan alan keskeisiin julkaisuihin; esimerkiksi Virittäjään tarjotaan REMU-aiheista teemanumeroa vuonna 2016. Lisäksi tutkimusta tehdään tunnetuksi sekä kansainvälisissä että kotimaisissa konferensseissa. Osan toimintakautta jatko-opiskelija Härmävaara kirjoittaa REMU-hankkeen senioritutkijoiden ohjaamana väitöskirjaansa (valmistuu 2016)

Keeled → Soome keel
2 allalaadimist


Sellel veebilehel kasutatakse küpsiseid. Kasutamist jätkates nõustute küpsiste ja veebilehe üldtingimustega Nõustun