vaikuttavat ymmärtämisprosessiin. Kielten välisen samanlaisuuden havaitsemista on tähän mennessä tutkittu osien merkitystä korostaen, esim. morfeemien tai taivutusmuotojen ja -tyyppien tasolla, mutta havaitseminen on todennäköisesti kokonaisvaltaisempaa. Tutkimushankkeen tavoitteena on päästä tämänkaltaisesta sirpaleisuudesta holistiseen näkemykseen. Holistisempaan näkemykseen pyritään myös tarkastelemalla kieltä käytössä, osana multimodaalista vuorovaikutusta. REMU-tutkimus lähestyy sekä puhutun että kirjoitetun sukukielen ymmärtämistä 1) toisen kielen omaksumisen tutkimuksen, 2) vuorovaikutustutkimuksen ja 3) kielikontaktien tutkimuksen näkökulmasta. Toisin kuin varhemmassa eurooppalaisessa tutkimuksessa REMUn tarkoituksena ei ole määrittää lähtö- ja kohdekielen välistä etäisyyttä vaan keskittyä ymmärtämisen onnistumisedellytysten selvittämiseen. Pyrkimyksenä on kuvata tutkijoiden löytämät tai
JOHDATUS MARKKINOINNIN MAAILMAAN Sissejuhatus turunduse maailma Markkinointi on ihmisten välistä vuorovaikutusta. Turundus on inimeste vaheline vastastikuline mõju. Yritykselle markkinointi on keskein asia. Vaikka olisi kuinka hyviä tuotteita myytävänä, tuotteet eivät todennäköisesti käy kaupaksi, jos niitä ei osata markkinoida. Ettevõtjale on turundamine oluline asi. Isegi kui oleks häid tooteid müügiks, tõenäoliselt ei läheks tooted kaubaks, kui neid ei osata turustada. Asiakas saa markkinoinnin avulla tietoa tuotteista ja voi vertailla vaihtoehtoja