Vajad kellegagi rääkida?
Küsi julgelt abi LasteAbi
Logi sisse
Sulge

"tapahtumia" - 2 õppematerjali

TV torni
2
docx

TV torni

Ei TV- tornissa välttämättä joka reissulla tarvitse rampata, mutta jos haluatte nähdä Tallinnan hieman uudesta perspektiivistä ja tutustua koko Pohjois-Euroopan korkeimpaan rakennukseen, niin siinä tapauksessa hopi hopi Teletorniin. Torni rakennettiin alunperin vuoden 1980 Moskovan kesäolympialaisia varten, joiden purjehduskilpailut kisattiin Tallinnassa. Neuvostoliiton aikana televisiotorni toimi myös vapaa-ajanviettopaikkana, jossa järjestettiin erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Tornilla oli myös tärkeä rooli Viron uudelleenitsenäistymisessä, sillä kun puna-armeijan tankit vuonna 1991 vyöryivät kohti Tallinnaa, niin kaksi rohkeaa virolaista poliisia asettuivat torniin puolustamaan sitä. Eihän kaksi poliisia olisi armeijalle mitään mahtanut, mutta tuosta tapauksesta tuli yksi Viron uudelleenitsenäistymisen suurimmista symboleista.

Keeled → Soome keel
3 allalaadimist
Soome pühad
4
docx

Soome pühad

joulukuuta.Jouluaaton viettoon on perinteisesti kuulunut muun muassa joulukuusen koristelu, jouluaterian syöminen, kynttilöiden vieminen hautausmaalle[1], jouluaaton jumalanpalveluksessa käyminen, joululahjojen antaminen sekä joulusauna. 25.12 joulupäivä-Kristuksen syntymä 26.12 toinen joulupäivä,tapanipäivä-on joulunseudun kirkkopyhä 31.12 uudenvuodenaatto- Uuttavuotta juhlitaan ympäri maailmaa eri tavoin. Uuden vuoden alkaessa on tapana muistella menneen vuoden tapahtumia sekä tehdä suunnitelmia alkavan vuoden varalle

Keeled → Soome keel
12 allalaadimist


Sellel veebilehel kasutatakse küpsiseid. Kasutamist jätkates nõustute küpsiste ja veebilehe üldtingimustega Nõustun