varhaiskeskiajalla läntiseen Eurooppaan jäänyt valtatyhjiö, kun Rooman valtakunnan hallinto oli hävinnyt pois. Yhden selkeän vallankäyttäjän sijaan valta oli hajautunut monelle keskenään sotivalle kuninkaalle. Läänityksen saaja eli vasalli sai puolestaan toimia saamansa alueen ylimpänä vallankäyttäjänä, ja hän sai myös kerätä verot. Kuninkaalta läänityksen saanut henkilö saattoi edelleen läänittää saamiaan alueita omille vasalleilleen. Tyypillistä oli, että kuninkaan antamat läänitykset olivat pirstoutuneet aina vain pienempiin osiin, kun niitä oli läänitetty eteenpäin. Sama henkilö saattoi myös olla vasallisuhteessa moneen eri kuninkaaseen tai ruhtinaaseen, mikä teki hallinnosta sekavaa ja rajoitti yksittäisen kuninkaan valtaa Maatalouden tuotto500700-luvuilla vallitsi kylmä ilmastovaihe, jonka seurauksena ruuantuotanto oli heikkoa eikä väestönkasvu sen vuoksi lisääntynyt. Rahatalous Kaupungit menettivät merkitystään
Afcelius, E. Geier, A. Arvidson) · 19. sajandi keskel sai kuulsaks rootsi laulukunst (J. Lind, K. Nilson jt.) Soome · 1790. Asutati Turus esimene muusikaühing (sinna kuulusid lisaks orkester, noodikogu ja muusikakool) · 1835. Kirjastati "Kalevala" eepose I Raamat (35. runoga) ning 1849. aastal II Raamat (50 runoga, koostaja Elias Lönnrot, 1802-1884). · 1852. Valmis esimene soome ooper (Frederik Paciuse ,,Kaarle Kuninkaan Metsastys" - "Kuningas Karli jaht") · 1881. Toimus esimene Jyväskylä festival · 1882. Asutati Helsinki Üliõpilaste koor (Ylioppilaskunnan Laulajat) · 1882. Robert Kajanus asutas Helsinki Filharmoonia orkestri · 1882. asutati Helsingin musiikkiopisto - Helsingis muusikakool (1924. aastast konservatoorium, 1939. aastast Sibeliuse Akadeemia). Asutaja Martin Wegelius. Edward Grieg · Sündis Beregenis